Matkakertomus:
Jälleennäkeminen Åselen leirintäalueella oli jo lupauksia
antava. Iloisia, mutta määrätietoisia ilmeitä ja kun joku
mainitsi, että "Lähdetäänkö iltakalaan?", kaikki olivat
heti valmiita pitkästä matkustuspäivästä huolimatta.
Jarkko oli tullut aamubussilla Jyväskylästä Ouluun ja sieltä me
jatkoimme kahdestaan Tornion/Haaparannan kautta kohti Uumajaa ja
sieltä Åseleen. Markus, Harri ja Ville puolestaan tulivat
laivalla yli Vaasasta Uumajaan ja he olivat käyneet jo Lyckselessä
hakemassa infoa harjoitusvesistä, luvista ym.
Edellinen ja samalla ainoa yhteistapaaminen olikin ollut talvella
Jyväskylässä ja sen jälkeen olimme olleet yhteydessä vain
sähköpostitse ja puhelimitse. Jokainen oli kalastanut ja
harjoitellut tahollaan, mutta uskoimme, että voisimme tiivistyä
tulevan 1,5 viikon harjoitusjakson aikana Joukkueeksi, eikä vain
ryhmäksi yksilöitä. Mottomme olikin, että jos joukkue
pärjää, yksilötkin pärjäävät.
Pari seuraavaa päivää kului harjoitteluun järvillä, jotka
olivat kooltaan muutaman hehtaarin suolampia eli varsinaiseen
kilpailujärveen (n. 1 x 3 km) verrattuna varsin pieniä, mutta
kalasto oli kuitenkin sama, pieniä taimenia. Ensimmäisenä
päivänä saimme kalastaa jopa ilman paitaa kun taas toinen päivä
meni myrskytuulessa ja vaakasuorassa kaatosateessa. Kumma
kyllä, toisena päivänä tuli vähintään tuplasti enemmän kaloja
ja muutama ottiperhokin löytyi rauhoittamaan mieltä. Poikien
perhonsidontainto jaksoi aina välillä minua hämmästyttää; jos ei
oltu kalassa, kaverit sitoivat perhoja! Totta kai minäkin sitä
harrastin, mutta aina silloin tällöin tuli tehtyä muutakin, vaikka
katsottua yleisurheilun MM-kisoja.
Tauolla vesisateessa järvellä
Kolmas päivä meni Lödgen alaosiin tutustuttaessa, missä kalastelimme varsinaisen kilpailualueen alapuolella. Myös
harrin kalastukseen alkoi tulla tuntumaa. Havaintomme oli, että
kunhan kalat ensin löytää, niin perhot ja tekniikat kyllä
toimii. Päivän erikoisin tapahtuma oli ehkä se kun n. 60 cm
hauki kävi nappaamassa suuhunsa juuri päästämäni pikkuharrin
aivan silmieni alla!
Jarkko larvastaa
Seurasi muutto seuraavaan paikkaan Sorselen lähistölle,
Sandsjögardeniin. Lähistöllä sijaitsivat Juktån
harjusvedet, mutta kävimme myös tutustumassa Ammarnäsin
suurtaimenvesiin, jonne oli tarkoitus mennä Lappland Fishing
Festivalin jälkeen hieman rentoutumaan ennen raastavaa
MM-kisaviikkoa.
Juktånilla tapasimme myös ensimmäiset kanssakilpailijat eli
saimme vaihtaa muutaman sanan norskien kanssa, jotka olivat saapuneet juuri
harjoittelemaan. Perjantaina 14.8. siirryimme
Ammarnäsin Fiskecentrumiin ja varmistimme osallistumisemme Lappland
Fishing Festivalin perhosarjaan. Mukaan oli tulossa meidän
lisäksi myös mm. osa Ruotsin joukkueesta, Romanian, Hollannnin ja
Japanin maajoukkueet sekä yksilöitä mm. Tsekeistä, Italiasta,
Englannista, USA:sta ja Latviasta. Kova kisa siis tulossa, ehkä
1000 euron päävoitto toi myös lisää vipinää.
Kisaan kuului yksi kolmen tunnin jakso Tjulånilla ja toinen Vindelälvenin yläosilla. Tjulånin kalasto oli pääasiassa
harria, Vindelin puolestaan pelkkää pientä taimenta.
Ensimmäisenä päivänä minä, Markus ja Jarkko kalastaisimme
Tjulånilla ja Ville ja Harri puolestaan Vindelillä.
Pienen jännityksen saattelemana saavuin hyvissä ajoin omalle
poolilleni ja se näytti ensi katsomalta hieman vaikealta,
lähinnä korkeasta vesitilanteesta johtuen. Suurin osa pätkästä oli
kovavauhtista ulkokaarretta ja kahlaaminen näytti lähes
toivottamalta. Onneksi loppuosalla kurvi suoristui ja viimeinen
20 m näytti jopa kalastettavalta. Aloitinkin kalastuksen poolin
alarajalta nymfi-larva-yhdistelmällä ja ensimmäisellä heitolla
tartutin kalan! Hieman yllättyneenä ja ehkä
hätääntyneenäkin karkuutin sen kuitenkin ennen haavia, mutta usko
omaan tekemiseen kuitenkin lisääntyi. Muutaman minuutin
päästä ensimmäinen kala olikin mittakourussa. Tästä se
lähtee!
Alaosa ei antanut enempää tärppejä, joten siirryin nymfaamaan
kurvin rantavesiä. Sieltä rupesikin tulemaan kalaa ja kalastus
alkoi tuntua ihan mukavalta. Kun tärpit alkoivat hiipua,
vaihdoin pintaperhoihin ja taas tuli muutama kala. Paikkoja ja
tekniikoita vaihtelemalla sainkin loppujen lopuksi 15 harria ylös ja
tunsin olevani tyytyväinen kalastukseeni, varsinkin kun valvoja
kertoi loppuvaihessa väliaikatietoja: "Taidat olla varmassa
johdossa ja muutkin suomalaiset kuuluu saaneen hyvin kaloja."
Voitinkin jakson Markuksen tullessa toiseksi kahdeksalla kalalla ja Jarkon
neljänneksi
seitsemällä kalalla. Harri oli VIndelin kalastajista toinen
neljällä kalalla. Villellä puolestaan oli vaikea pooli, mutta
jostakin "minkki" oli kuitenkin yhden kalan kaivanut,
sijoitus yhdeksäs. Odotukset lauantaille olivat tietenkin
joukkueen parissa korkealla ja itselläkin väliin tuli mieleen 1000
euron pääpalkinto.
Markun harri
No, omalta osalta lauantain jaksosta ei ole paljon kerrottavaa
jälkipolville, muutama 15-18 senttinen taimen ja palkintorahat sai
unohtaa. Onneksi muut kaverit saivat sentään kaloja ja Harri
ja Markus kävivät senttipeliä voitosta Markuksen ollessa hieman
onnekkaampi, tai taitavampi. Kisa oli kuitenkin kaikille
lupauksia antava eli jos vain pooli oli "kalastettava",
jokainen meistä pystyi "tyhjentämään" sen.
Ottiperhot olivat löytyneet ja tekniikat eivät kaivanneet enää
suurempaa hiomista, oli siis aika ottaa pari päivää rennommin
Ammarnäsin suurtaimenvesillä.
Yksi reissun tavoitteistani, ennätystaimeneni, toteutui jo
muutaman heiton jälkeen Sjöforssenin niskalla. Koko väsytys
oli sen verran erikoinen, että täytyy kertoa hieman tarkemmin sen
vaiheet:
Olimme jakautuneet kahdelle koskelle ja paikalla ollut
ruotsalainen videokuvaaja meni Jarkon ja Markuksen mukana alemmalle
koskelle. Kuvaaja oli ottamassa materiaalia tulevaa
mainos-DVD:tä varten ja hän kysyi meiltä lupaa ottaa
väsytyskuvia sellaisen sattuessa kohdalle. Sovimme myös,
että soitamme välittömästi, jos saamme kalan koukutettua
ylemmältä koskelta.
Ville ja Harri olivat innokkaampina jo kalastelleet niskaa jonkin
aikaa omalta puolelta ja minä ajattelin mennä vastarannalle
ylempänä olevan veneen kanssa, kahlaamalla sinne ei ollut mitään
asiaa. Simppu-streameri siiman päähän ja niskan
yläpuolelle heittelemään kärkiuppoavaa siimaa. Lisäsin
siiman pituutta joka heitolla ja noin viidennellä heitolla pinnan
lähellä kuului hirveä molskaus! Tajusin samassa että kala oli kiinni ja
tietenkin ISO! Kala syöksyi ensin alavirtaan kohti niskaimua
ja huusin samalla vastarannalla oleville pojilla, jotain
tilanteeseen sopivaa tietenkin. Kala kääntyi takaisin kohti
järveä ja siima teki hirvittävän U-mutkan kohti syvyyksiä,
paikalla oli tosiaan varmaan yli 5m vettä. Pojat soittelivat
videokuvaajalle, että nyt olisi materiaalia tarjolla. Toive
tulikin, että pitäisin kalaa "aisoissa", kunnes kuvaaja
on paikalla. "Helpommin sanottu kun tehty",
ajattelin, mutta onneksi kala oli kääntynyt takaisin minua kohti
ja asettui n. 7m päähän parin metrin syvyiseen veteen.
Pystyin välillä erottamaan kalan hahmon pohjaa vasten ja
kerroinkin pojille, että ennätys rapisee. Siinä sitten
vaihtelin vapakättä ja pitelin siimaa sopivan tiukalla, ettei kala
ärsyynny ja lähde matkoihinsa. Jos se lähtisi vauhdilla
alavirtaan, koskeen, tulisi aika mielenkiintoinen 500 metrinen ennen
kuin olisimme taas hitaammassa virrassa.
Kuvaajaa odotellessa
Kuvaaja työssään
Pari kymmentä minuuttia myöhemmin kuvaaja saapui paikalle
delegaatioineen eli pari paikallista opasta ym.
kiinnostuneita. Kuvaaja asettui paikalleen kiven päälle
tukea varten, sillä etäisyys välillämme oli muutama kymmenen
metriä ja valitettavasti toista venettä ei ollut tarjolla.
Olin todellakin yksin ja olin jättänyt liivinkin haaveineen
nuotiopaikalle! Väsytys saattoi siis alkaa ihan tosissaan ja
pistinkin hieman enemmän painetta kalalle siirtymällä hieman
alaspäin ja kiristämällä siimaa. Vaikutus oli
toivotunlainen ja kala lähti liikkeelle. Syöksyt eivät
olleet kovin pitkiä ja pikkuhiljaa siirryimme alavirtaan.
Vastapuolelta tuli muutamia neuvoja mm. kivistä, mutta
hiljaisuudesta päätellen siellä oltiin yhtä jännittyneitä kuin
tälläkin puolella. Sain kalan siirtymään pois kovimmasta
koskesta kohti rantavirtoja ja tunsin jo olevani voiton
puolella. Vielä pari lyhyttä syöksyä ja sen jälkeen aloin
katsella sopivaa rantavettä ylös ottoa varten. Ohjasin kalan
varovasti rantamatalaan kahden kiven väliin ja heitin vavan
rannalle. Tartuin kalaa pyrstön tyvestä ja mahan alta ja
nostin sen ilmaan kääntyen samalla vastarantaan päin.
Aplodit raikuivat ruotsalaisessa lappimaisemassa ja tunsin olevani
todellinen KALAMIES!
Laskin kalan varovasti veteen, mittasin sen vapaa vasten ja
irrotin perhon. Lyhyen virvoittelun ja ihailun jälkeen kala
lähti majesteetillisesti kohti keskivirtaa. Lausuin
mielessäni kauniit kiitokset ja hyvästit sekä toivottelin
onnellisia vanhuuden päiviä.
Palasin nuotiopaikalle, missä mittasin merkinnän vavasta ja
sain kalan pituudeksi 78 cm. Tämän jälkeen soudin
vastarannalle ottamaan vastaan onnitteluja ja uteluja mm.
ottiperhosta, perukkeesta (0.30) jne.
Markus sai myös 64 cm taimenen
Toinen tavoitteistani, ennätysharrini, toteutui puolestaan
seuraavana iltana Övreforssenilla. Pituutta sillä oli 50,5
cm, Klinkhämerillä. Jäljellä oli vielä kolmas ja kovin
tavoite, MM-mitali.
Siirryimme kisapaikalle Lyckseleen Hotel Lapplandiin tiistaina
16.8. ja tapasimme siellä varamiehemme Petter Nissenin, joka oli nyt
myös ylennetty kapteeniksi Joukon ikävän liikenneonnettomuuden
takia. Kisafiilis alkoi pikkuhiljaa nousta vetäessämme
Petterin tuomat edustuspaidat päällemme. Keskiviikko ja
torstai oli varattu virallisia harjoituksia ja avajaisia varten, mutta
me jätimme kylmästi keskiviikon harjoitukset väliin ja keskityimme
perhonsidontaan ja minigolfiin. Syynä oli lähinnä se, että
halusimme keskittyä vielä järveen torstaina, sillä harjoituksiin
varattu jokiosuus oli lyhyt eli ruuhkainen eikä vastannut
kilpailuolosuhteita. Järviharjoittelu tapahtui sen sijaan
kisajärvellä, joka oli pistetty puoliksi harjoittelua ja kilpailua
varten.
Loop Team Finland
Tässä vaiheessa fiilis alkoi puolestaan olla jo hieman
jännittynyt, mutta kuitenkin luottavainen ja joukkueen yhtenäisyys
ja henki näkyi varmaan muillekin. Jokainen meistä kantoi
ylpeänä sinistä edustuspaitaa ja Suomen lippu koristi hotellin
käytävää. Viimeiset joukkuepalaverit vain vahvistivat
mielikuvaani: jokainen meistä oli tullut tänne hakemaan
joukkuemitalia! Ja kaikki tiedostivat ja muistivat mottomme: jos joukkue
pärjää, niin myös yksilöt pärjäävät.
Ensimmäisen kisa-aamun herätys on aina vähän "sekava"
huonosti nukutun yön jälkeen. Lisäksi pitää vielä varmistaa, että
kaikki varusteet lähtevät bussiin mukaan ja vielä, että osaa
nousta oikeaan bussiin. Muistan hyvin Markuksen ironisen
lausahduksen jonain päivänä: "Kisabussissa on
tunnelmaa!" Tunnelmaa sai tosiaan hakea lähes kaikkien
torkkuessa ja loppujen värkätessä varusteiden kanssa. Minä
kuuluin jälkimmäiseen ryhmään.
Bussi jätti minut ja muutaman muun kalastajan pienen sivutien
varteen Lödgen varrelle. Kyse oli Lödgen yläosista ja poolini
numero oli 16. Kävelin valvojani kanssa muutaman sanan
vaihdettuamme joen ylittävälle sillalle ja hän kertoi poolini
alkavan sillan alapuoliselta niskalta. Ensi vaikutelma oli aika
tyrmäävä: niska oli tietenkin "leikattu" juuri pois
poolistani ja
sen jälkeen alkoi kova, kivikkoinen koski. Kävelimme alas
päin poolia ja onneksi loppuosa, jossa virta rauhoittui ja leveni,
näytti paremmalta. Varusteita kasatessa ajatukset miettivät
koko ajan tulevaa taktiikkaa. Päätin aloittaa pintaperhoilla
ja vasta sen jälkeen siirtyisin aina niin luotettavaan lyhyen siiman
nymfaamiseen, eli larvastukseen.
Ensimmäinen kilpailuheitto antoi jo kuvaa tulevasta: pieni
taimen tavoitteli Klinkkiä, mutta ei tarttunut.
Seuraavillakin heitoilla sain tärppejä ja kalankin ylös.
Mittautin sen varmuuden vuoksi ja tulos oli odotettu, 19,5 cm.
Pian sotkin pinturit puuhun ja päätin samalla vaihtaa
larvastukseen. Tulosta tuli, mutta valitettavasti kaikki
jälleen alamittaisia. Ehdin kalastaa parhaat paikat aika
monesti läpi ja mittautin myös useita taimenia, kaikki vähän
alamittaisia.
Lopulta sain mittaharrin kaukaloon ja olo vähän
helpottui. Samasta paikasta sain myöhemmin kolme harria
lisää pinturilla ja ylempää myös pari mitallista
taimenta. Karkuutin myös joitakin mitallisia kaloja ja
saaliini oli siis kuusi pientä kalaa. Tunsin, että paremmin
olisi pitänyt mennä, mutta alun haparoinnin jälkeen olin
kuitenkin suhteellisen tyytyväinen suoritukseen, ainakin
toistaiseksi.
Tullessani pois poolilta tapasin ranskalaisen ja kyselin
tulosta. Vastaus tuli sormin ja se oli tyly: 27 kalaa!
Myös italialainen oli saanut 13 kalaa. Tässä vaiheessa en
uskaltanut kysellä edes muilta, tunsin olevani surkea kalastaja ja
porukan pettäjä. Mieleeni tulvi ajatuksia jo menetetystä
mitalista ja siitä, että olimmekohan me kaikki näin huonoja.
Oliko meillä sittenkin väärät tekniikat, huonot perhot,
sopimattomat välineet? Vai olinko minä se heikoin lenkki?
"Minkki" vauhdissa
Vesibalettia
Suunnatessamme bussilla kohti iltapäivän jaksoa eli järveä,
yritin tavoitella muita puhelimella ja varsinkin Harria, sillä hän
oli ollut aamupäivän juuri järvellä. Vihdoin sain yhteyden
ja kuulin tärkeimmän uutisen: muilla oli mennyt kuitenkin ihan hyvin
aamun kalastus ja Harrikin oli saanut järveltä kaksi kalaa.
Tosin harjoituksissa toimineet tekniikat eivät olleetkaan toimineet
ja varsinkin Harrin venekaverina ollut Tsekki oli saanut seitsemän
kalaa ihan meille oudoilla systeemeillä. Niinpä minulla olikin
ruokailun jälkeen varusteita laittaessa sormi suussa miettiessäni
tuleva taktiikkaa. Olin saanut Harrilta kuitenkin yhden
tärkeän vinkin eli paikan, josta kalat olivat tulleet.
Venekaverikseni tuleva romanialainen kyselikin minulta ennen jakson
alkua vinkkejä, sillä hänen maanmiehensä oli jäänyt aamulla nollille. Kerroin tietäväni ainakin yhden ottipaikan ja hän
antoi minun aloittaa kapteenina eli saisin valita paikat ensimmäisen
1,5 tunnin ajan.
Päätin kuitenkin aloittaa perusperhoilla eli harjoituksissa
toimineilla pikku leechillä, pikku tinselillä ja nymfillä.
Ottipaikka oli tietenkin jo joidenkin muidenkin joukkueiden
tiedossa, mutta ruuhkaa sinne ei kuitenkaan näyttänyt
tulevan. Paikka oli pienen puron laskupaikka, jonka edustalla
oli aika paljon kasvillisuutta. Aloitin pintasiimalla Harrin
ohjeen mukaan ja ensimmäinen kala oli haavissa n. 15 minuutin
jälkeen. Toiseenkaan ei mennyt kovin kauaa, mutta sen
jälkeen tuli pelkkiä tärppejä ja pari karkuutusta.
Luottamus oli kuitenkin palannut pikkuhiljaa omaan tekemiseen,
varsinkin kun romanialainen oli saanut vasta yhden tärpin koko
aikana. Kolmannen kalani jälkeen hän alkoi varovasti
kysellä ottiperhoja. Ajattelin, että pieni apu ei ehkä
olisi haitaksi, sillä tuskin me kamppailisimme heidän kanssaan
samoista sijoista ja kala tai pari voisi puolestaan pudottaa
pahimpia kilpailijoitamme sijan alaspäin.
Kohta romanialainen saikin ensimmäisen kalansa ja oli siitä
ikionnellinen. Heti perään tuli toinenkin ja hän sanoi,
ettei halua kalastaa enempää kalaa kuin minä, koska autoin
häntä perhovalinnoissa. Sanoin kuitenkin, että minun kalat
olivat selvästi isompia ja kehoitin jatkamaan kalastusta.
Omaan kalastukseen tuli hieman yliyrittämisen makua ja kohta
venekaveri veti jo kolmannen kalan ylös ja sanoi lopettavansa
kalastuksen. Kehoitin kuitenkin jälleen jatkamaan sanomalla, että
tämä on kilpakalastusta. Onneksi onnistuin saamaan vielä
yhden kalan veneeseen ja olimme molemmat tyytyväisiä
lopputulokseen.
Tsekkien Starychvojtu (maailmanmestari ja kolminkertainen
mitalisti) oli jäänyt ilman kalaa, ranskalainen oli saanut vain kolme kalaa ja engelsmanni
kaksi eli
saatoin olla varsin tyytyväinen järvikalastukseeni sijoitukseni
ollessa seitsemäs.
Aamupäivän sijoitus, 15., ei antanut aihetta hurraamiseen.
Jarkko oli kuitenkin voittanut oman jaksonsa ja muitten sijoitukset
olivat Markus 6., Harri 9. ja Ville 12. eli olimme ihan hyvin pelissä
mukana varsinkin kun iltapäivän sijoitukset (Ville 2., Markus 3.,
Jarkko 4., minä 7. ja Harri lepovuoro) nostivat meidät
kokonaiskilpailussa toiseksi heti Ranskan jälkeen. Kolmantena
oli Englanti. Henkilökohtaisen kisan johdossa oli Suomen Jarkko
Suominen! Markus oli myös hienosti viidentenä.
Seuraavana aamuna kuuden aikaan bussini suunnisti kohti Juktånia.
Tulisin viettämään siellä koko päivän pooleilla numero 20
(ylempi sektori) ja 21 (alempi).
Aamupäivän pooli näytti ihan kalastettavalta ja vaihtelevalta
jaksolta. Syvempää vettä ei juuri ollut mutta kiviä ja
kuoppia kuitenkin riittävästi. Yläpuolellani oleva
fransmanni oli päättänyt aloittaa poolinsa alarajalta ja minä
puolestaan ylärajalta eli aloituksessa välissämme oli vain
muutaman metrin bufferzone! Päätin näyttää, miten
suomi-poika kalastaa kilpaa. Kapteenimme oli myös
saapunut seuraamaan suomalaista kalastushistoriaa ja vain pari
minuuttia aloituksesta ensimmäinen kalani oli haavissa.
Siitä lähtee! Kohta toinenkin ja kolmas kala, mutta myös
fransmanni näytti saavan kaloja. Kapteenin mukaan
tahti oli kuitenkin suurin piirtein sama. Neljänteen kalaan meni jo
hieman pitempi aika ja fransmanni näytti karkaavan. Aina
vähän väliä hänellä haavi heilahti ja kala meni
mittaukseen. Päätin uhrata vähän omasta kalastuksesta ja
tarkkailin hieman toisella silmällä ammattilaisen
kalastusta. Fransmanni ei vaihdellut hirveästi paikkoja,
sillä hänen poolissa näytti olevan vain kolme-neljä parempaa
paikkaa, joissa hän kalasti aina muutaman kalan ajan ja vaihtoi
välillä paikkaa. Kalastus näytti myös yksinkertaiselta,
paljon heittoja samaan paikkaan ja taas oli kala kiinni.
Todennäköisesti perhot olivat aika suuressa osassa.
Suomi vs. Ranska
Suomi johtaa 1-0
Minä puolestani vaihtelin välillä pinturiin, mutta se ei
tuntunut toimivan. Vaihto takaisin nymfeihin ja kosken tarkka
haravointi antoi jälleen muutaman kalan ja yhden todella hienon
karkuutuksen. Noin 45 senttinen taimen oli hetken aikaa kiinni
ja ehti hypätä varmaan kymmenen kertaa ja kiertää kymmenen
kiveä ennen kuin karkasi.
Lopputulos kahdeksan kalaa ja sijoitus seitsemäs ranskalaisen
tullessa 18 kalalla toiseksi. Paras oli Tsekkien Starychvojtu 25
kalalla. Muitten kavereitten aamupäivän sijoitukset olivat
Jarkko 4. (edelleen kokonaiskisan johdossa), Markus 10., Ville 11. ja
valitettavasti Harrille oli sattunut huono arpaonni ja hän ei saanut
tulvivasta poolistaan yhtään kalaa eli sijoitus 21. Ranska
näytti jo karkaavan ja Englanti ja Tsekki olivat nousseet ohitsemme.
Iltapäivän pooli oli hankalamman oloinen kuin
aikaisemmin. Muutama hyvännäköinen paikka, mutta kahden
tunnin kalastuksen jälkeen tulos edelleen nolla! Täytyi ihan
istahtaa alas muutamaksi minuutiksi ja miettiä strategiaa.
Päätin pidentää ja ohentaa peruketta, vaihtaa perhomalleja
radikaalisti ja uittaa pidempiä uittoja. Tulos tulikin kohta
ja helpottava kala oli mitattavana. Lopuksi vielä kokeiluja
myös pintureilla ja toinenkin kala tuli parantamaan oloa.
Viisi seuraavaa minua ylempää poolia jäivät kaikki
nollille eli täytyi olla tyytyväinen pieneenkin saaliiseen, se
auttaa kuitenkin joukkuetta vaikka henkilökohtaisen kisan
menestyksen sai viimeistään nyt unohtaa.
Sijoitukseni oli kuitenkin ihan kohtuullinen 10. sillä jaksolla ja
kokonaiskisassa 29. Jarkon iltapäivä ei mennyt ihan kärjen
tahdissa (7.) ja hänen sijoituksensa tippui neljänneksi.
Markus oli kokonaiskilpailussa 12. (iltapäivällä 10.), Ville 42.
(lepovuoro) ja Harri 67. (neljäs iltapäivällä).
Joukkuekisassa oli erittäin tiukkaa Ranskan ylivoimaisen johdon
jälkeen eli Englanti toisena, Espanja 3., Suomi 4. ja Tsekki 5.
Kolmanteen sijaan ei ole matkaa kuin kolme pistettä ja toiseen
yhdeksän. Jokainen meistä lupasi taistella viimeisenä
päivänä Suomen puolesta: nyt se mitali otetaan!
Enpä arvannut illalla, mitä se taistelu omalla kohdalla tulisi
tarkoittamaan. Olin taas aloittamassa kalastusta aamujaksolla,
tällä kertaa tulvivalla Lödgellä. Poolissa näytti olevan
vain yksi virran reuna, jossa voisi kalastaa itseään hukuttamatta,
mutta onneksi se näytti kuitenkin ihan kalaisalta.
Ensimmäinen kala olikin kiinni vain muutama minuutti
aloituksesta. Sain sen nätisti haaviin ja aloin kömpiä
rantapenkalle. Samalla tajusin kalan olevan haavin
ulkopuolella, onneksi vielä kiinni koukussa. Otin äkkiä siimasta
kiinni ja nostin kalan takaisin haaviin. Huh, huh,
sydän hakkasi varmaan kahta sataa. Ensimmäinen heitto
mittauksen jälkeen ja perhot olivat puussa! Niitä
selvitellessä menikin jonkin aikaa, sillä peruke meni kokonaan
uusiksi. Onneksi kala kuitenkin rauhoitti hieman mieltä ja
saatoin kertoa juuri poolille saapuneelle kapteenille, että homma hanskassa.
Ei se kuitenkaan niin hanskassa ollut, sillä enempää kaloja ei
alkanut kuulua. Pohdimme kapteenin kanssa tilannetta ja
totesimme, että toisella puolella olisi hyvän näköistä,
neitseellistä "mestaa". Kahlaaminen näytti
erittäin hankalalta, mutta aivan poolin ylärajalta pääsisi ehkä
ainakin jonkin verran eteenpäin sillä siinä näytti olevan hieman
särkän poikasta. Päätin yrittää ja kahluusauvaan nojaten
lähdin hiipimään askel askeleelta kohti vastarantaa.
Lopussa oli pakko mennä hieman ylävirtaan, bufferzonen puolelle,
sillä särkkäkin suuntasi siihen suuntaan ja suoraan jatkamalla
olisi varmasti lähtenyt virran mukaan. Ja ylös olisi ehkä
päässyt muutamaa poolia alempana, jos olisi. Yläpuolellani
kalasti kuitenkin romanialainen venekaverini, joten olin varma,
ettei hän ainakaan tulisi tekemään protestia asiasta. Oma
valvojani olisi sitten toinen juttu.
Kahlausta valvojan tarkan silmän alla
Pääsin kuin pääsinkin toiselle puolelle ja hurrasin jo
kapteenille: nyt päästään kalaan. Aikaa olisi reilu tunti
jäljellä ja paikka pienen saaren alapuolella näytti
kalaisalta. Ensimmäinen kala kiinni melkein välittömästi
ja haaviin ja sitten ihmettely, onko tämä mitallinen? Kala näytti
kyllä pieneltä, mutta minulla ei ollut omaa mittaa mukana.
Viittoilinkin kapteenille, etten tiedä mitä tehdä. Kapteeni
näytti päättäväisesti, että kahlaahan tänne. Ja sitten
kahlattiin, vähän vastustajan puolella taas, mutta perille
päästiin, kala haavissa. Mittaus ja pituus 19 pilkku jotain.
Siinä vaiheessa meinasi päästä perisuomalainen kirosana
lappilaiseen metsämaisemaan. Hörppäys urheilujuomaa, mitta
mukaan ja taas kahlaamaan. Hengissä selvittiin, kala kiinni,
kala haaviin, kahlaus takaisin ja mittaus. Tällä kertaa
selvästi mitallinen. Valvoja mainitsi kyllä
kahluureitistäni, että en saa mennä ainakaan yhtään ylemmäksi,
mieluummin alempaa. Hyvä niin. Hörppäys urheilujuomaa ja
sama uusiksi. Neljännen reissun jälkeen sanoin Petterille,
etten taida jaksaa kuin korkeintaan kerran, mutta viidennen reissun
jälkeen oli vielä reilu kymmenen minuuttia aikaa. Päätin
mennä vielä toiselle puolelle, kalastusaikaa jäisi ehkä vielä
viitisen minuuttia. Olin kuitenkin jo niin väsynyt, että
kahlaamiseen meni aikaisempaa enemmän aikaa ja katsoin kelloa
toiselle puolelle saavuttuani, pari minuuttia aikaa. Mutta se
riittää, että kalan saa haaviin ennen kun aika loppuu. Raju
loppurutistus, mutta tärppiä ei enää tullut. Niinpä
jouduin kahlaamaan takaisin tyhjin käsin, mutta olin kuitenkin
onnellinen saaliistani ja varsinkin taistelustani joukkueen
puolesta.
Melkein perillä
Iltapäivä olisi minulla ja Markuksella vapaata ja saisimme
jännittää Hotellin aulabaarissa poikien puolesta. Kyllä se
ensimmäinen, Markuksen tarjoama, kylmä olut maistuikin hyvältä!
Jossain vaiheessa, en muista tarkkaan milloin, aamupäivän
tulokset ja tilanne saapuivat ilmoitustaululle:
1. Ranska 117
2. Tsekki 160
3. Englanti 166
4. Suomi 172
5. Italia 182
Henkilökohtaiset sijoitukset aamulta olivat: Harri 2., minä 5.,
Ville 7. ja Markus 15. Jarkolla oli ollut huilivuoro, mutta hän
taistelisi myös henkilökohtaisesta mitalista. Tiesimme, että
joukkuemitali olisi hyvin lähellä, mutta tilanne oli erittäin tiukka ja
kaikilta vaadittaisiin onnistumista viimeiseltä jaksolta.
Jossain vaiheessa, en muista tarkkaan milloin, alkoivat puhelimet
päristä ja tilannetietoja viimeiseltä jaksolta alkoi tulla ja ne
kuulostivat hyviltä: Jarkolle ja Villelle jaksovoitot ja Harri
kolmas! Liian hyvää ollakseen totta, mitali alkoi varmistua,
mutta olisiko se peräti hopeinen. Se kuultaisiin vasta illan
lopetusbanketissa.
Ja kun tulokset julkistettiin, en muista tarkkaan mihin aikaan, riemulla ei ollut rajaa!
Jarkko jäi valitettavasti kalapisteillä neljänneksi, mutta suoritus
oli "jäätävä". Muiden sijoitukset olivat:
12. Ville Vainio
22. Harri Hytönen
28. Markus Tandefelt
29. Markku Ojala
Maanantaina saimme kuulla Maamme-laulun torilla hopeamitalit
kaulassa ja tiistaina oli aika palata kotimaahan ja arjen pariin,
mutta mennyt kaksi ja puoliviikkoinen pysyy varmaan muistoissani
erittäin korkealla ranking-sijoituksella.
Mitalit kaulassa
Kapteenin malja
Loppupäätelmiä:
-vaikka olinkin joukkueen heikoin lenkki, olin kuitenkin parempi
kuin huonoin ranskalainen, parempi kuin paras ruotsalainen ja
edelläni oli mm. vain kaksi italialaista, kaksi englantilaista, yksi
norjalainen, kolme tsekkiä ja kolme puolalaista.
-ensimmäinen kilpailujakso oli loppujen lopuksi hyvin tasainen
ja yksikin lisäkala olisi nostanut loppusijoitukseni n. 20 pintaan.
-Ranska ei loppujen lopuksi ollut enää niin ylivoimainen.
Hävisimme 29 sijapistettä ja jo ensimmäisellä jaksolla
hävisimme heille 24 sijaa eli viisi jaksoa taisteltiin ihan
tasapäisesti, vaikka meillä oli selvästi huonompi tuuri
pooliarvonnassa.
-viimeinen jakso oli meiltä jäätävä sijoilla 1., 1. ja 3.
eli yhteensä 5 kun esim. Ranskalla oli yhteensä 31, Tsekillä 31,
Italialla 20 ja Englannilla 52! Voitimme myös kakkosjakson eli
kaksi jaksoa kuudesta, samoin kuin Ranska, ei huono.
-Ranskan voiton takana on lähinnä, luulen, tarkka paneutuminen
kaikkiin pieniinkin asioihin, jotka voivat vaikuttaa
lopputulokseen. Ennen kaikkea heillä on resursseja paljon
enemmän kuin monella muulla maalla, ehkä Englantia ja Italiaa
lukuun ottamatta. Heidän "vakoilunsa" on jo
tiedettyä eli heillä on "ylimääräistä" porukkaa
mukana, jotka käyvät tarkkailemassa ennakolta muiden kalastajien
kalastusta niillä pooleilla, joihin heidän kalastaja on
tulossa. Kyllä se helpottaa huomattavasti kalastuksen
aloittamista, kun tietää, mistä kaloja on aikaisemmin
saatu. Meillä saattoi olla tilanteita, että yli puolet
kalastusajasta ehti kulua, ennen kuin löysi ottipaikat.
Myös välinepuoli on heillä mietitty viimeisen päälle.
Kalastustekniikoissa emme häviä enää paljoa heille, ainakaan
harrin kalastuksessa.