Matkakertomus:

Jälleennäkeminen Åselen leirintäalueella oli jo lupauksia antava.  Iloisia, mutta määrätietoisia ilmeitä ja kun joku mainitsi, että "Lähdetäänkö iltakalaan?", kaikki olivat heti valmiita pitkästä matkustuspäivästä huolimatta.

Jarkko oli tullut aamubussilla Jyväskylästä Ouluun ja sieltä me jatkoimme kahdestaan Tornion/Haaparannan kautta kohti Uumajaa ja sieltä Åseleen.  Markus, Harri ja Ville puolestaan tulivat laivalla yli Vaasasta Uumajaan ja he olivat käyneet jo Lyckselessä hakemassa infoa harjoitusvesistä, luvista ym.

Edellinen ja samalla ainoa yhteistapaaminen olikin ollut talvella Jyväskylässä ja sen jälkeen olimme olleet yhteydessä vain sähköpostitse ja puhelimitse.  Jokainen oli kalastanut ja harjoitellut tahollaan, mutta uskoimme, että voisimme tiivistyä tulevan 1,5 viikon harjoitusjakson aikana Joukkueeksi, eikä vain ryhmäksi yksilöitä.  Mottomme olikin, että jos joukkue pärjää, yksilötkin pärjäävät.

Pari seuraavaa päivää kului harjoitteluun järvillä, jotka olivat kooltaan muutaman hehtaarin suolampia eli varsinaiseen kilpailujärveen (n. 1 x 3 km) verrattuna varsin pieniä, mutta kalasto oli kuitenkin sama, pieniä taimenia.  Ensimmäisenä päivänä saimme kalastaa jopa ilman paitaa kun taas toinen päivä meni myrskytuulessa ja vaakasuorassa kaatosateessa.  Kumma kyllä, toisena päivänä tuli vähintään tuplasti enemmän kaloja ja muutama ottiperhokin löytyi rauhoittamaan mieltä.  Poikien perhonsidontainto jaksoi aina välillä minua hämmästyttää; jos ei oltu kalassa, kaverit sitoivat perhoja!  Totta kai minäkin sitä harrastin, mutta aina silloin tällöin tuli tehtyä muutakin, vaikka katsottua yleisurheilun MM-kisoja.

Tauolla vesisateessa järvellä

Kolmas päivä meni Lödgen alaosiin tutustuttaessa, missä kalastelimme varsinaisen kilpailualueen alapuolella.  Myös harrin kalastukseen alkoi tulla tuntumaa.  Havaintomme oli, että kunhan kalat ensin löytää, niin perhot ja tekniikat kyllä toimii.  Päivän erikoisin tapahtuma oli ehkä se kun n. 60 cm hauki kävi nappaamassa suuhunsa juuri päästämäni pikkuharrin aivan silmieni alla!

Jarkko larvastaa

Seurasi muutto seuraavaan paikkaan Sorselen lähistölle, Sandsjögardeniin.  Lähistöllä sijaitsivat Juktån harjusvedet, mutta kävimme myös tutustumassa Ammarnäsin suurtaimenvesiin, jonne oli tarkoitus mennä Lappland Fishing Festivalin jälkeen hieman rentoutumaan ennen raastavaa MM-kisaviikkoa.

Juktånilla tapasimme myös ensimmäiset kanssakilpailijat eli saimme vaihtaa muutaman sanan norskien kanssa, jotka olivat saapuneet juuri harjoittelemaan.  Perjantaina 14.8. siirryimme Ammarnäsin Fiskecentrumiin ja varmistimme osallistumisemme Lappland Fishing Festivalin perhosarjaan.  Mukaan oli tulossa meidän lisäksi myös mm. osa Ruotsin joukkueesta, Romanian, Hollannnin ja Japanin maajoukkueet sekä yksilöitä mm. Tsekeistä, Italiasta, Englannista, USA:sta ja Latviasta.  Kova kisa siis tulossa, ehkä 1000 euron päävoitto toi myös lisää vipinää.

Kisaan kuului yksi kolmen tunnin jakso Tjulånilla ja toinen Vindelälvenin yläosilla.  Tjulånin kalasto oli pääasiassa harria, Vindelin puolestaan pelkkää pientä taimenta.  Ensimmäisenä päivänä minä, Markus ja Jarkko kalastaisimme Tjulånilla ja Ville ja Harri puolestaan Vindelillä.

Pienen jännityksen saattelemana saavuin hyvissä ajoin omalle poolilleni ja se näytti ensi katsomalta hieman vaikealta, lähinnä korkeasta vesitilanteesta johtuen.  Suurin osa pätkästä oli kovavauhtista ulkokaarretta ja kahlaaminen näytti lähes toivottamalta.  Onneksi loppuosalla kurvi suoristui ja viimeinen 20 m näytti jopa kalastettavalta.  Aloitinkin kalastuksen poolin alarajalta nymfi-larva-yhdistelmällä ja ensimmäisellä heitolla tartutin kalan!  Hieman yllättyneenä ja ehkä  hätääntyneenäkin karkuutin sen kuitenkin ennen haavia, mutta usko omaan tekemiseen kuitenkin lisääntyi.  Muutaman minuutin päästä ensimmäinen kala olikin mittakourussa.  Tästä se lähtee!

Alaosa ei antanut enempää tärppejä, joten siirryin nymfaamaan kurvin rantavesiä.  Sieltä rupesikin tulemaan kalaa ja kalastus alkoi tuntua ihan mukavalta.  Kun tärpit alkoivat hiipua, vaihdoin pintaperhoihin ja taas tuli muutama kala.  Paikkoja ja tekniikoita vaihtelemalla sainkin loppujen lopuksi 15 harria ylös ja tunsin olevani tyytyväinen kalastukseeni, varsinkin kun valvoja kertoi loppuvaihessa väliaikatietoja: "Taidat olla varmassa johdossa ja muutkin suomalaiset kuuluu saaneen hyvin kaloja."

Voitinkin jakson Markuksen tullessa toiseksi kahdeksalla kalalla ja Jarkon neljänneksi seitsemällä kalalla.  Harri oli VIndelin kalastajista toinen neljällä kalalla.  Villellä puolestaan oli vaikea pooli, mutta jostakin "minkki" oli kuitenkin yhden kalan kaivanut, sijoitus yhdeksäs.  Odotukset lauantaille  olivat tietenkin joukkueen parissa korkealla ja itselläkin väliin tuli mieleen 1000 euron pääpalkinto.

Markun harri

No, omalta osalta lauantain jaksosta ei ole paljon kerrottavaa jälkipolville, muutama 15-18 senttinen taimen ja palkintorahat sai unohtaa.  Onneksi muut kaverit saivat sentään kaloja ja Harri ja Markus kävivät senttipeliä voitosta Markuksen ollessa hieman onnekkaampi, tai taitavampi.  Kisa oli kuitenkin kaikille lupauksia antava eli jos vain pooli oli "kalastettava", jokainen meistä pystyi "tyhjentämään" sen.  Ottiperhot olivat löytyneet ja tekniikat eivät kaivanneet enää suurempaa hiomista, oli siis aika ottaa pari päivää rennommin Ammarnäsin suurtaimenvesillä.

Yksi reissun tavoitteistani, ennätystaimeneni, toteutui jo muutaman heiton jälkeen Sjöforssenin niskalla.  Koko väsytys oli sen verran erikoinen, että täytyy kertoa hieman tarkemmin sen vaiheet:

Olimme jakautuneet kahdelle koskelle ja paikalla ollut ruotsalainen videokuvaaja meni Jarkon ja Markuksen mukana alemmalle koskelle.  Kuvaaja oli ottamassa materiaalia tulevaa mainos-DVD:tä varten ja hän kysyi meiltä lupaa ottaa väsytyskuvia sellaisen sattuessa kohdalle.  Sovimme myös, että soitamme välittömästi, jos saamme kalan koukutettua ylemmältä koskelta.

Ville ja Harri olivat innokkaampina jo kalastelleet niskaa jonkin aikaa omalta puolelta ja minä ajattelin mennä vastarannalle ylempänä olevan veneen kanssa, kahlaamalla sinne ei ollut mitään asiaa.  Simppu-streameri siiman päähän ja niskan yläpuolelle heittelemään kärkiuppoavaa siimaa.  Lisäsin siiman pituutta joka heitolla ja noin viidennellä heitolla pinnan lähellä kuului hirveä molskaus! Tajusin samassa että kala oli kiinni ja tietenkin ISO!  Kala syöksyi ensin alavirtaan kohti niskaimua ja huusin samalla vastarannalla oleville pojilla, jotain tilanteeseen sopivaa tietenkin.  Kala kääntyi takaisin kohti järveä ja siima teki hirvittävän U-mutkan kohti syvyyksiä, paikalla oli tosiaan varmaan yli 5m vettä.  Pojat soittelivat videokuvaajalle, että nyt olisi materiaalia tarjolla.  Toive tulikin, että pitäisin kalaa "aisoissa", kunnes kuvaaja on paikalla.  "Helpommin sanottu kun tehty", ajattelin, mutta onneksi kala oli kääntynyt takaisin minua kohti ja asettui n. 7m päähän parin metrin syvyiseen veteen.  Pystyin välillä erottamaan kalan hahmon pohjaa vasten ja kerroinkin pojille, että ennätys rapisee.  Siinä sitten vaihtelin vapakättä ja pitelin siimaa sopivan tiukalla, ettei kala ärsyynny ja lähde matkoihinsa.  Jos se lähtisi vauhdilla alavirtaan, koskeen, tulisi aika mielenkiintoinen 500 metrinen ennen kuin olisimme taas hitaammassa virrassa.

Kuvaajaa odotellessa

Kuvaaja työssään

Pari kymmentä minuuttia myöhemmin kuvaaja saapui paikalle delegaatioineen eli pari paikallista opasta ym. kiinnostuneita.  Kuvaaja asettui paikalleen kiven päälle tukea varten, sillä etäisyys välillämme oli muutama kymmenen metriä ja valitettavasti toista venettä ei ollut tarjolla.  Olin todellakin yksin ja olin jättänyt liivinkin haaveineen nuotiopaikalle!  Väsytys saattoi siis alkaa ihan tosissaan ja pistinkin hieman enemmän painetta kalalle siirtymällä hieman alaspäin ja kiristämällä siimaa.  Vaikutus oli toivotunlainen ja kala lähti liikkeelle.  Syöksyt eivät olleet kovin pitkiä ja pikkuhiljaa siirryimme alavirtaan.  Vastapuolelta tuli muutamia neuvoja mm. kivistä, mutta hiljaisuudesta päätellen siellä oltiin yhtä jännittyneitä kuin tälläkin puolella.  Sain kalan siirtymään pois kovimmasta koskesta kohti rantavirtoja ja tunsin jo olevani voiton puolella.  Vielä pari lyhyttä syöksyä ja sen jälkeen aloin katsella sopivaa rantavettä ylös ottoa varten.  Ohjasin kalan varovasti rantamatalaan kahden kiven väliin ja heitin vavan rannalle.  Tartuin kalaa pyrstön tyvestä ja mahan alta ja nostin sen ilmaan kääntyen samalla vastarantaan päin.  Aplodit raikuivat ruotsalaisessa lappimaisemassa ja tunsin olevani todellinen KALAMIES!

Laskin kalan varovasti veteen, mittasin sen vapaa vasten ja irrotin perhon.  Lyhyen virvoittelun ja ihailun jälkeen kala lähti majesteetillisesti kohti keskivirtaa.  Lausuin mielessäni kauniit kiitokset ja hyvästit sekä toivottelin onnellisia vanhuuden päiviä.

Palasin nuotiopaikalle, missä mittasin merkinnän vavasta ja sain kalan pituudeksi 78 cm.  Tämän jälkeen soudin vastarannalle ottamaan vastaan onnitteluja ja uteluja mm. ottiperhosta, perukkeesta (0.30) jne.

Markus sai myös 64 cm taimenen

Toinen tavoitteistani, ennätysharrini, toteutui puolestaan seuraavana iltana Övreforssenilla.  Pituutta sillä oli 50,5 cm, Klinkhämerillä.  Jäljellä oli vielä kolmas ja kovin tavoite, MM-mitali.

Siirryimme kisapaikalle Lyckseleen Hotel Lapplandiin tiistaina 16.8. ja tapasimme siellä varamiehemme Petter Nissenin, joka oli nyt myös ylennetty kapteeniksi Joukon ikävän liikenneonnettomuuden takia.  Kisafiilis alkoi pikkuhiljaa nousta vetäessämme Petterin tuomat edustuspaidat päällemme.  Keskiviikko ja torstai oli varattu virallisia harjoituksia ja avajaisia varten, mutta me jätimme kylmästi keskiviikon harjoitukset väliin ja keskityimme perhonsidontaan ja minigolfiin.  Syynä oli lähinnä se, että halusimme keskittyä vielä järveen torstaina, sillä harjoituksiin varattu jokiosuus oli lyhyt eli ruuhkainen eikä vastannut kilpailuolosuhteita.  Järviharjoittelu tapahtui sen sijaan kisajärvellä, joka oli pistetty puoliksi harjoittelua ja kilpailua varten.

Loop Team Finland

Tässä vaiheessa fiilis alkoi puolestaan olla jo hieman jännittynyt, mutta kuitenkin luottavainen ja joukkueen yhtenäisyys ja henki näkyi varmaan muillekin.  Jokainen meistä kantoi ylpeänä sinistä edustuspaitaa ja Suomen lippu koristi hotellin käytävää.  Viimeiset joukkuepalaverit vain vahvistivat mielikuvaani: jokainen meistä oli tullut tänne hakemaan joukkuemitalia! Ja kaikki tiedostivat ja muistivat mottomme: jos joukkue pärjää, niin myös yksilöt pärjäävät.

Ensimmäisen kisa-aamun herätys on aina vähän "sekava" huonosti nukutun yön jälkeen.  Lisäksi pitää vielä varmistaa, että kaikki varusteet lähtevät bussiin mukaan ja vielä, että osaa nousta oikeaan bussiin.  Muistan hyvin Markuksen ironisen lausahduksen jonain päivänä: "Kisabussissa on tunnelmaa!"  Tunnelmaa sai tosiaan hakea lähes kaikkien torkkuessa ja loppujen värkätessä varusteiden kanssa.  Minä kuuluin jälkimmäiseen ryhmään.

Bussi jätti minut ja muutaman muun kalastajan pienen sivutien varteen Lödgen varrelle.  Kyse oli Lödgen yläosista ja poolini numero oli 16.  Kävelin valvojani kanssa muutaman sanan vaihdettuamme joen ylittävälle sillalle ja hän kertoi poolini alkavan sillan alapuoliselta niskalta.  Ensi vaikutelma oli aika tyrmäävä: niska oli tietenkin "leikattu" juuri pois poolistani ja sen jälkeen alkoi kova, kivikkoinen koski.  Kävelimme alas päin poolia ja onneksi loppuosa, jossa virta rauhoittui ja leveni, näytti paremmalta.  Varusteita kasatessa ajatukset miettivät koko ajan tulevaa taktiikkaa.  Päätin aloittaa pintaperhoilla ja vasta sen jälkeen siirtyisin aina niin luotettavaan lyhyen siiman nymfaamiseen, eli larvastukseen.

Ensimmäinen kilpailuheitto antoi jo kuvaa tulevasta: pieni taimen tavoitteli Klinkkiä, mutta ei tarttunut.  Seuraavillakin heitoilla sain tärppejä ja kalankin ylös.  Mittautin sen varmuuden vuoksi ja tulos oli odotettu, 19,5 cm.  Pian sotkin pinturit puuhun ja päätin samalla vaihtaa larvastukseen.  Tulosta tuli, mutta valitettavasti kaikki jälleen alamittaisia.  Ehdin kalastaa parhaat paikat aika monesti läpi ja mittautin myös useita taimenia, kaikki vähän alamittaisia.

Lopulta sain mittaharrin kaukaloon ja olo vähän helpottui.  Samasta paikasta sain myöhemmin kolme harria lisää pinturilla ja ylempää myös pari mitallista taimenta.  Karkuutin myös joitakin mitallisia kaloja ja saaliini oli siis kuusi pientä kalaa.  Tunsin, että paremmin olisi pitänyt mennä, mutta alun  haparoinnin jälkeen olin kuitenkin suhteellisen tyytyväinen suoritukseen, ainakin toistaiseksi.

Tullessani pois poolilta tapasin ranskalaisen ja kyselin tulosta.  Vastaus tuli sormin ja se oli tyly: 27 kalaa!  Myös italialainen oli saanut 13 kalaa.  Tässä vaiheessa en uskaltanut kysellä edes muilta, tunsin olevani surkea kalastaja ja porukan pettäjä.  Mieleeni tulvi ajatuksia jo menetetystä mitalista ja siitä, että olimmekohan me kaikki näin huonoja.  Oliko meillä sittenkin väärät tekniikat, huonot perhot, sopimattomat välineet?  Vai olinko minä se heikoin lenkki?

"Minkki" vauhdissa

Vesibalettia

Suunnatessamme bussilla kohti iltapäivän jaksoa eli järveä, yritin tavoitella muita puhelimella ja varsinkin Harria, sillä hän oli ollut aamupäivän juuri järvellä.  Vihdoin sain yhteyden ja kuulin tärkeimmän uutisen: muilla oli mennyt kuitenkin ihan hyvin aamun kalastus ja Harrikin oli saanut järveltä kaksi kalaa.  Tosin harjoituksissa toimineet tekniikat eivät olleetkaan toimineet ja varsinkin Harrin venekaverina ollut Tsekki oli saanut seitsemän kalaa ihan meille oudoilla systeemeillä.  Niinpä minulla olikin ruokailun jälkeen varusteita laittaessa sormi suussa miettiessäni tuleva taktiikkaa.  Olin saanut Harrilta kuitenkin yhden tärkeän vinkin eli paikan, josta kalat olivat tulleet.  Venekaverikseni tuleva romanialainen kyselikin minulta ennen jakson alkua vinkkejä, sillä hänen maanmiehensä oli jäänyt aamulla nollille.  Kerroin tietäväni ainakin yhden ottipaikan ja hän antoi minun aloittaa kapteenina eli saisin valita paikat ensimmäisen 1,5 tunnin ajan.

Päätin kuitenkin aloittaa perusperhoilla eli harjoituksissa toimineilla pikku leechillä, pikku tinselillä ja nymfillä.  Ottipaikka oli tietenkin jo joidenkin muidenkin joukkueiden tiedossa, mutta ruuhkaa sinne ei kuitenkaan näyttänyt tulevan.  Paikka oli pienen puron laskupaikka, jonka edustalla oli aika paljon kasvillisuutta.  Aloitin pintasiimalla Harrin ohjeen mukaan ja ensimmäinen kala oli haavissa n. 15 minuutin jälkeen.  Toiseenkaan ei mennyt kovin kauaa, mutta sen jälkeen tuli pelkkiä tärppejä ja pari karkuutusta.  Luottamus oli kuitenkin palannut pikkuhiljaa omaan tekemiseen, varsinkin kun romanialainen oli saanut vasta yhden tärpin koko aikana.  Kolmannen kalani jälkeen hän alkoi varovasti kysellä ottiperhoja.  Ajattelin, että pieni apu ei ehkä olisi haitaksi, sillä tuskin me kamppailisimme heidän kanssaan samoista sijoista ja kala tai pari voisi puolestaan pudottaa pahimpia kilpailijoitamme sijan alaspäin.

Kohta romanialainen saikin ensimmäisen kalansa ja oli siitä ikionnellinen.  Heti perään tuli toinenkin ja hän sanoi, ettei halua kalastaa enempää kalaa kuin minä, koska autoin häntä perhovalinnoissa.  Sanoin kuitenkin, että minun kalat olivat selvästi isompia ja kehoitin jatkamaan kalastusta.  Omaan kalastukseen tuli hieman yliyrittämisen makua ja kohta venekaveri veti jo kolmannen kalan ylös ja sanoi lopettavansa kalastuksen.  Kehoitin kuitenkin jälleen jatkamaan sanomalla, että tämä on kilpakalastusta.  Onneksi onnistuin saamaan vielä yhden kalan veneeseen ja olimme molemmat tyytyväisiä lopputulokseen.

Tsekkien Starychvojtu (maailmanmestari ja kolminkertainen mitalisti) oli jäänyt ilman kalaa, ranskalainen oli saanut vain kolme kalaa ja engelsmanni kaksi eli saatoin olla varsin tyytyväinen järvikalastukseeni sijoitukseni ollessa seitsemäs.

Aamupäivän sijoitus, 15., ei antanut aihetta hurraamiseen.  Jarkko oli kuitenkin voittanut oman jaksonsa ja muitten sijoitukset olivat Markus 6., Harri 9. ja Ville 12. eli olimme ihan hyvin pelissä mukana varsinkin kun iltapäivän sijoitukset (Ville 2., Markus 3., Jarkko 4., minä 7. ja Harri lepovuoro) nostivat meidät kokonaiskilpailussa toiseksi heti Ranskan jälkeen.  Kolmantena oli Englanti.  Henkilökohtaisen kisan johdossa oli Suomen Jarkko Suominen!  Markus oli myös hienosti viidentenä.

Seuraavana aamuna kuuden aikaan bussini suunnisti kohti Juktånia.  Tulisin viettämään siellä koko päivän pooleilla numero 20 (ylempi sektori) ja 21 (alempi).

Aamupäivän pooli näytti ihan kalastettavalta ja vaihtelevalta jaksolta.  Syvempää vettä ei juuri ollut mutta kiviä ja kuoppia kuitenkin riittävästi.  Yläpuolellani oleva fransmanni oli päättänyt aloittaa poolinsa alarajalta ja minä puolestaan ylärajalta eli aloituksessa välissämme oli vain muutaman metrin bufferzone!  Päätin näyttää, miten suomi-poika kalastaa kilpaa.  Kapteenimme oli myös saapunut seuraamaan suomalaista kalastushistoriaa ja vain pari minuuttia aloituksesta ensimmäinen kalani oli haavissa.  Siitä lähtee!  Kohta toinenkin ja kolmas kala, mutta myös fransmanni näytti saavan kaloja.  Kapteenin mukaan tahti oli kuitenkin suurin piirtein sama.  Neljänteen kalaan meni jo hieman pitempi aika ja fransmanni näytti karkaavan.  Aina vähän väliä hänellä haavi heilahti ja kala meni mittaukseen.  Päätin uhrata vähän omasta kalastuksesta ja tarkkailin hieman toisella silmällä ammattilaisen kalastusta.  Fransmanni ei vaihdellut hirveästi paikkoja, sillä hänen poolissa näytti olevan vain kolme-neljä parempaa paikkaa, joissa hän kalasti aina muutaman kalan ajan ja vaihtoi välillä paikkaa.  Kalastus näytti myös yksinkertaiselta, paljon heittoja samaan paikkaan ja taas oli kala kiinni.  Todennäköisesti perhot olivat aika suuressa osassa.

Suomi vs. Ranska

Suomi johtaa 1-0

Minä puolestani vaihtelin välillä pinturiin, mutta se ei tuntunut toimivan.  Vaihto takaisin nymfeihin ja kosken tarkka haravointi antoi jälleen muutaman kalan ja yhden todella hienon karkuutuksen.  Noin 45 senttinen taimen oli hetken aikaa kiinni ja ehti hypätä varmaan kymmenen kertaa ja kiertää kymmenen kiveä ennen kuin karkasi.

Lopputulos kahdeksan kalaa ja sijoitus seitsemäs ranskalaisen tullessa 18 kalalla toiseksi.  Paras oli Tsekkien Starychvojtu 25 kalalla.  Muitten kavereitten aamupäivän sijoitukset olivat Jarkko 4. (edelleen kokonaiskisan johdossa), Markus 10., Ville 11. ja valitettavasti Harrille oli sattunut huono arpaonni ja hän ei saanut tulvivasta poolistaan yhtään kalaa eli sijoitus 21.  Ranska näytti jo karkaavan ja Englanti ja Tsekki olivat nousseet ohitsemme.

Iltapäivän pooli oli hankalamman oloinen kuin aikaisemmin.  Muutama hyvännäköinen paikka, mutta kahden tunnin kalastuksen jälkeen tulos edelleen nolla!  Täytyi ihan istahtaa alas muutamaksi minuutiksi ja miettiä strategiaa.  Päätin pidentää ja ohentaa peruketta, vaihtaa perhomalleja radikaalisti ja uittaa pidempiä uittoja.  Tulos tulikin kohta ja helpottava kala oli mitattavana.  Lopuksi vielä kokeiluja myös pintureilla ja toinenkin kala tuli parantamaan oloa.

Viisi seuraavaa minua ylempää poolia jäivät kaikki nollille eli täytyi olla tyytyväinen pieneenkin saaliiseen, se auttaa kuitenkin joukkuetta vaikka henkilökohtaisen kisan menestyksen sai viimeistään nyt unohtaa.

Sijoitukseni oli kuitenkin ihan kohtuullinen 10. sillä jaksolla ja kokonaiskisassa 29.  Jarkon iltapäivä ei mennyt ihan kärjen tahdissa (7.)  ja hänen sijoituksensa tippui neljänneksi. Markus oli kokonaiskilpailussa 12. (iltapäivällä 10.), Ville 42. (lepovuoro) ja Harri 67. (neljäs iltapäivällä).

Joukkuekisassa oli erittäin tiukkaa Ranskan ylivoimaisen johdon jälkeen eli Englanti toisena, Espanja 3., Suomi 4. ja Tsekki 5.  Kolmanteen sijaan ei ole matkaa kuin kolme pistettä ja toiseen yhdeksän.  Jokainen meistä lupasi taistella viimeisenä päivänä Suomen puolesta: nyt se mitali otetaan!

Enpä arvannut illalla, mitä se taistelu omalla kohdalla tulisi tarkoittamaan.  Olin taas aloittamassa kalastusta aamujaksolla, tällä kertaa tulvivalla Lödgellä.  Poolissa näytti olevan vain yksi virran reuna, jossa voisi kalastaa itseään hukuttamatta, mutta onneksi se näytti kuitenkin ihan kalaisalta.  Ensimmäinen kala olikin kiinni vain muutama minuutti aloituksesta.  Sain sen nätisti haaviin ja aloin kömpiä rantapenkalle.  Samalla tajusin kalan olevan haavin ulkopuolella, onneksi vielä kiinni koukussa.  Otin äkkiä siimasta kiinni ja nostin kalan takaisin haaviin.  Huh, huh, sydän hakkasi varmaan kahta sataa.  Ensimmäinen heitto mittauksen jälkeen ja perhot olivat puussa!  Niitä selvitellessä menikin jonkin aikaa, sillä peruke meni kokonaan uusiksi.  Onneksi kala kuitenkin rauhoitti hieman mieltä ja saatoin kertoa juuri poolille saapuneelle kapteenille, että homma hanskassa.

Ei se kuitenkaan niin hanskassa ollut, sillä enempää kaloja ei alkanut kuulua.  Pohdimme kapteenin kanssa tilannetta ja totesimme, että toisella puolella olisi hyvän näköistä, neitseellistä "mestaa".  Kahlaaminen näytti erittäin hankalalta, mutta aivan poolin ylärajalta pääsisi ehkä ainakin jonkin verran eteenpäin sillä siinä näytti olevan hieman särkän poikasta.  Päätin yrittää ja kahluusauvaan nojaten lähdin hiipimään askel askeleelta kohti vastarantaa.  Lopussa oli pakko mennä hieman ylävirtaan, bufferzonen puolelle, sillä särkkäkin suuntasi siihen suuntaan ja suoraan jatkamalla olisi varmasti lähtenyt virran mukaan.  Ja ylös olisi ehkä päässyt muutamaa poolia alempana, jos olisi.  Yläpuolellani kalasti kuitenkin romanialainen venekaverini, joten olin varma, ettei hän ainakaan tulisi tekemään protestia asiasta.  Oma valvojani olisi sitten toinen juttu.

Kahlausta valvojan tarkan silmän alla

Pääsin kuin pääsinkin toiselle puolelle ja hurrasin jo kapteenille: nyt päästään kalaan.  Aikaa olisi reilu tunti jäljellä ja paikka pienen saaren alapuolella näytti kalaisalta.  Ensimmäinen kala kiinni melkein välittömästi ja haaviin ja sitten ihmettely, onko tämä mitallinen? Kala näytti kyllä pieneltä, mutta minulla ei ollut omaa mittaa mukana.  Viittoilinkin kapteenille, etten tiedä mitä tehdä.  Kapteeni näytti päättäväisesti, että kahlaahan tänne.  Ja sitten kahlattiin, vähän vastustajan puolella taas, mutta perille päästiin, kala haavissa.  Mittaus ja pituus 19 pilkku jotain.  Siinä vaiheessa meinasi päästä perisuomalainen kirosana lappilaiseen metsämaisemaan.  Hörppäys urheilujuomaa, mitta mukaan ja taas kahlaamaan.  Hengissä selvittiin, kala kiinni, kala haaviin, kahlaus takaisin ja mittaus.  Tällä kertaa selvästi mitallinen.  Valvoja mainitsi kyllä kahluureitistäni, että en saa mennä ainakaan yhtään ylemmäksi, mieluummin alempaa.  Hyvä niin. Hörppäys urheilujuomaa ja sama uusiksi.  Neljännen reissun jälkeen sanoin Petterille, etten taida jaksaa kuin korkeintaan kerran, mutta viidennen reissun jälkeen oli vielä reilu kymmenen minuuttia aikaa.  Päätin mennä vielä toiselle puolelle, kalastusaikaa jäisi ehkä vielä viitisen minuuttia.  Olin kuitenkin jo niin väsynyt, että kahlaamiseen meni aikaisempaa enemmän aikaa ja katsoin kelloa toiselle puolelle saavuttuani, pari minuuttia aikaa.  Mutta se riittää, että kalan saa haaviin ennen kun aika loppuu.  Raju loppurutistus, mutta tärppiä ei enää tullut.  Niinpä jouduin kahlaamaan takaisin tyhjin käsin, mutta olin kuitenkin onnellinen saaliistani ja varsinkin taistelustani joukkueen puolesta.

Melkein perillä

Iltapäivä olisi minulla ja Markuksella vapaata ja saisimme jännittää Hotellin aulabaarissa poikien puolesta.  Kyllä se ensimmäinen, Markuksen tarjoama, kylmä olut maistuikin hyvältä!

Jossain vaiheessa, en muista tarkkaan milloin, aamupäivän tulokset ja tilanne saapuivat ilmoitustaululle:

1. Ranska 117
2. Tsekki 160
3. Englanti 166
4. Suomi 172
5. Italia 182

Henkilökohtaiset sijoitukset aamulta olivat: Harri 2., minä 5., Ville 7. ja Markus 15.  Jarkolla oli ollut huilivuoro, mutta hän taistelisi myös henkilökohtaisesta mitalista.  Tiesimme, että joukkuemitali olisi hyvin lähellä, mutta tilanne oli erittäin tiukka ja kaikilta vaadittaisiin onnistumista viimeiseltä jaksolta.

Jossain vaiheessa, en muista tarkkaan milloin, alkoivat puhelimet päristä ja tilannetietoja viimeiseltä jaksolta alkoi tulla ja ne kuulostivat hyviltä:  Jarkolle ja Villelle jaksovoitot ja Harri kolmas!  Liian hyvää ollakseen totta, mitali alkoi varmistua, mutta olisiko se peräti hopeinen.  Se kuultaisiin vasta illan lopetusbanketissa.

Ja kun tulokset julkistettiin, en muista tarkkaan mihin aikaan, riemulla ei ollut rajaa!  Jarkko jäi valitettavasti kalapisteillä neljänneksi, mutta suoritus oli "jäätävä".  Muiden sijoitukset olivat:

12. Ville Vainio
22. Harri Hytönen
28. Markus Tandefelt
29. Markku Ojala

Maanantaina saimme kuulla Maamme-laulun torilla hopeamitalit kaulassa ja tiistaina oli aika palata kotimaahan ja arjen pariin, mutta mennyt kaksi ja puoliviikkoinen pysyy varmaan muistoissani erittäin korkealla ranking-sijoituksella.

Mitalit kaulassa

Kapteenin malja

Loppupäätelmiä:

-vaikka olinkin joukkueen heikoin lenkki, olin kuitenkin parempi kuin huonoin ranskalainen, parempi kuin paras ruotsalainen ja edelläni oli mm. vain kaksi italialaista, kaksi englantilaista, yksi norjalainen, kolme tsekkiä ja kolme puolalaista.

-ensimmäinen kilpailujakso oli loppujen lopuksi hyvin tasainen ja yksikin lisäkala olisi nostanut loppusijoitukseni n. 20 pintaan.

-Ranska ei loppujen lopuksi ollut enää niin ylivoimainen.  Hävisimme 29 sijapistettä ja jo ensimmäisellä jaksolla hävisimme heille 24 sijaa eli viisi jaksoa taisteltiin ihan tasapäisesti, vaikka meillä oli selvästi huonompi tuuri pooliarvonnassa.

-viimeinen jakso oli meiltä jäätävä sijoilla 1., 1. ja 3. eli yhteensä 5 kun esim. Ranskalla oli yhteensä 31, Tsekillä 31, Italialla 20 ja Englannilla 52! Voitimme myös kakkosjakson eli kaksi jaksoa kuudesta, samoin kuin Ranska, ei huono.

-Ranskan voiton takana on lähinnä, luulen, tarkka paneutuminen kaikkiin pieniinkin asioihin, jotka voivat vaikuttaa lopputulokseen.  Ennen kaikkea heillä on resursseja paljon enemmän kuin monella muulla maalla, ehkä Englantia ja Italiaa lukuun ottamatta.  Heidän "vakoilunsa" on jo tiedettyä eli heillä on "ylimääräistä" porukkaa mukana, jotka käyvät tarkkailemassa ennakolta muiden kalastajien kalastusta niillä pooleilla, joihin heidän kalastaja on tulossa.  Kyllä se helpottaa huomattavasti kalastuksen aloittamista, kun tietää, mistä kaloja on aikaisemmin saatu.  Meillä saattoi olla tilanteita, että yli puolet kalastusajasta ehti kulua, ennen kuin löysi ottipaikat.  Myös välinepuoli on heillä mietitty viimeisen päälle.  Kalastustekniikoissa emme häviä enää paljoa heille, ainakaan harrin kalastuksessa.