Kilpaperhokalastus-historiaa
Kansainvälinen kilpailutoiminta MM-tasolla alkoi vuonna 1981 eli
tämän vuoden (2007) kisat olivat järjestyksessään jo 27.
Ensimmäiset perhokalastuskilpailut on järjestetty tosin jo vuonna
1831 Skotlannissa jokikilpailuna.
Osanottajamaiden lukumäärät MM-kisoissa on vaihdellut viime
vuosina 18:ta reiluun pariin kymmeneen. Menestyneimpiä maita
ovat olleet Ranska, Italia, Tsekki, Puola, Englanti ja Belgia.
Aikaisemmin tsekit ja puolalaiset hallitsivat jokikisoja,
englantilaiset puolestaan järvikisoja ja italialaiset, ranskalaiset
ja belgialaiset ovat taitaneet molemmat osa-alueet. Tänä
päivänä tasoerot ovat kuitenkin kaventuneet ja kilpailu kiristynyt.
Suomi on kuulunut yleensä keskikastiin mm. Uuden-Seelannin,
Kanadan, Norjan, Espanjan, Australian ja Walesin kanssa, mutta
ilahduttavasti 2000-luvulla on tullut jo kaksi hopeamitalia
aikaisemman pronssimitalin (Kuusamo -89) seuraksi.
MM-kisojen mitalitaulukko
SM-kisahistoriaa
MM-kisatuloksia: